Laskiainen

Laskiaisriehaa vietettiin sunnuntaina 19.2.2012 klo 11-13 nuorisoseurantalolla.
Ohjelmassa oli riehakasta mäenlaskua ja kyläyhdistyksen järjestämässä kahvila Kamiinassa oli tarjolla herkullista hernekeittoa, lämmintä mehua ja jälkiruuaksi laskiaispullia kahvin tai teen kera.
Punaposkisia mäenlaskijoita oli tullut paikalle kiitettävästi huolimatta purevasta viimasta. Osa vanhemmista oli tullut paikalle ajatuksena päästä kerrankin syömään ulkona.
Kiitos kaikille mukana olleille!

Tästä se alkaa

Paukarlahtea voisi joku sanoa kovaonniseksi kyläksi: 1990-luvun lopulla paloi kyläläisten kokoontumispaikkana toiminut baari ja muutama vuotta myöhemmin esikoulu ja alakoulu siirrettiin kyläläisten suureksi harmiksi Oravikoskelle.  Mutta onneksi jäljelle jäivät vielä päiväkoti, nuorisoseurantalo ja ennenkaikkea sisukkaat ja kekseliäät kyläläiset. Päiväkoti ja seurantalo toimivatkin nykyisin kyläläisten harrastus- ja kokoontumistiloina.

Kylällä tapahtuukin koko ajan. Tapahtumia järjestetään kyläläisten toiveiden mukaan ja sään salliessa: laskaisrieha, lasten hiihtokilpailut, juhannuskokko, leikkimieliset olympialaiset, hirvipeijaiset, kuutamohiihto ja kaikkea siltä väliltä.

Suurin osa kyläläisistä käy muualla töissä, mutta harrastamaan ei välttämättä tarvitse lähteä kauas. Kylällä on akiitivisten kyläläisten ansiosta erilaisia kerhoja lapsille ja aikuisillekin löytyy tekemistä aina kuntosalista teatteri-ilmaisuun. Kesällä luonto kutsuu uimaan, kalastamaan, marjaan tai vaikkapa pelaamaan yhdessä beach-wolleyta.

Maaseutukylällä on totuttu tekemään asioita yhdessä ja niinpä esimerkiksi latupohjien kunnostus, luistelukaukalon puhtaanapito ja tienvarsien siivous keväisin tehdään talkoilla. Yhdessä tekeminen on mukavaa ja samalla saa mahdollisuuden tutustua muihin kyläläisiin.

Paukarlahti on hyvä paikka asua kauniin luonnon keskellä ja ennenkaikkea mukavien ihmisten takia. Kylällä voi palmuasunnuntaisin bongata kyläyhdistyksen noidat kiikuttamassa linnunpönttöjä uusille asukkaille ja kyläluuta kiertelee ympäri kylää auttaen kyläläisiä tutustumaan toisiinsa.

Jos Sinulla on omia tarinoita kerrottavaksi muillekin, niin jatka tarinointia. Halutessasi voit liittää juttuusi pienen kuvan.