TOUKOKUU 2014
Kohta on aika nostaa laituri paikoilleen ja nauttia kesästä vaikka rantalentistä pelaten. Kuvassa kylän uimaranta valmistumassa talkoovoimin 80-luvulla.
Luen kylän tapahtumista PAUKARLEHTI 2014
PAUKARLAHDEN KYLÄ
sijaitsee Savossa, Kuopion ja Leppävirran välissä, lähimmät kaupat ja palvelut sijaitsevat 15 min ajomatkan päässä. Kylän poikki kulkee valtatie 5, joka kylän pohjoispuolella vaihtuu moottoritieksi, tie on valaistu Varkaudesta Iisalmeen asti. Paukarlahti on n. 600 asukkaan kylä, kesäisin kylän väkimäärä lisääntyy mökkiläisten myötä. Etenkin nuoria lapsiperheitä on miellyttänyt kylän sijainti, asuminen maalla, mutta silti kaupungin palveluiden ja työpaikkojen läheisyydessä.
Maaseudulla asumismukavuutta tuovat väljät tontit ja oma rauha. Kyläläisten kesken on mukavaa kokoontua vaikka katsomaan juhannuskokkoa, kisaamaan olympialaisissa, tai mitä milloinkin keksitään syyksi. Harrastusmahdollisuuksia löytyy omalta kylältä.Kylällämme vallitsee hyvä yhteishenki, täällä ei juurikaan valiteta vaan annetaan savolaisen huumorin kukkia rauhassa. Aina tarpeen mukaan kääritään hihat, tartutaan toimeen ja tehdään asioita yhdessä koko kylän hyväksi.
Jos olet muuttanut kylälle ja haluaisit tutustua muihin kyläläisiin, niin katso vaikka tapahtumakalenterista itsellesi mieleistä puuhaa ja tule rohkeasti toimintaan mukaan. Voit ottaa myös yhteyttä kyläyhdistyksen jäseniin ja ottaa osaa kyläyhdistyksen kokouksiin. Kannattaa myös ilmoittautua kylän facebook-ryhmään “Paukarlahti-valtatie viiden helmi”. Yksi tapa tutustua muihin kyläläisiin on osallistua myös talkoisiin tai järjestää sellaiset itse.
Ps. Meillä maalla on edelleen tapana tervehtiä niin tutut kun tuntemattomatkin ohikulkijat, joten morjestetaan, kun tavataan!