Kyläkirja

Kyläkirjasta totta

Matka Paukarlahden kyläkirjan lämpimäispainokseen lyhenee. Keväällä 2022 pitäisi olla valmista.

Paukarlahden kyläkirjan startti otettiin elokuussa 2016 noin 30 ihmisen voimin.

”Mukana oli kyläläisiä, joilla oli aikaisemmin ollut kirjahaaveita ja muistissa Eero Kansasen puhe kylän juhlassa ja radio-ohjelma 1970-luvulla, Suomi Soi -tapahtuma useana vuonna ja niin monet kyläjuhlat”, Irma Planman kertoo.

Jo alkuvaiheessa monet ovat antaneet kirjaan tietoa ja tarinoita kylästä.

”Anja Thitz-Halonen, Aila ja Auli Mustonen, Liisa ja Matti Jurvanen, Ulla ja Eino Halonen, Raija Nyyssönen, Paula Suihkonen, Vieno Levy, Lea Koponen, Marjatta Kauhanen, ja niin monet muut. Mukaan on saatu myös opettajaperheen pojan Martti Kervisen kertomuksia”, Irma kokoaa.

Pienemmän porukan tapaamisia on ollut useita. Kun Suomi 100 -juhlaa vietettiin Mattilassa noin 60 osallistujan voimin, silloinkin haastateltiin, kirjoitettiin tarinoita ja skannattiin valokuvia talteen.

Alusta asti mukana on ollut Timo Konttinen, joka on myös lupautunut kirjan taittajaksi.

Ryhmä motivoi tekemään

Syksyllä 2019 aineistoa ryhdyttiin kokoamaan lisää Sisä-Savon kansalaisopiston opintopiirissä, jonka osallistujat toimivat samalla kirjahankkeen ohjausryhmänä. Puheenjohtajana toimii Kari Raninen. Lukuvuonna 2019-2020 Karin kumppaneina kyläkirjaa ahkeroivat Aune Lehtoranta, Irma Planman, Timo Konttinen, Mauno Hyvärinen, Erkki Kröger, Lauha Saari, Anneli Sikanen ja Pirjo Hiisijärvi. Kansalaisopistosta ryhmää ohjasi toimittaja Irene Pakkanen.

”Tulin kirjoittajaksi ja ohjausryhmään vaiheessa, jossa pohjatyötä oli jo tehty paljon. Meni tovi ennen kuin pääsin samaan veneeseen eli sain käsityksen, missäs mennään. Nyt tunnen, ettei veneen tappi enää vuoda”, Mauno Hyvärinen kertoo.

Mauno on perannut kirjaan esimerkiksi metsästysseura Paukarlahden Jousen historiaa sekä vesi- ja maantieliikenteeseen liittyviä asioita. Hän kertoo olevansa yllättynyt siitä, kuinka kohtuullisen helposti vanhoistakin asioista on saanut tietoa kaivetuksi. Myös haastattelut ovat sujuneet myönteisen ja innostuneen ilmapiirin hengessä.

Sisä-Savon kansalaisopiston myötä vakiintunut ja osallistava toimintatapa toimii Maunon mukaan hyvin. Hän toivottaakin uudet kirjoittajat tulevalle opistokaudelle tai muuten mukaan kirjaprojektiin lämpimästi tervetulleiksi.

”On tärkeää saada myös uusina asukkaina kylälle muuttaneiden näkemyksiä ja kokemuksia mukaan kirjaan. Toisiamme kannustaen ja yhdessä toistemme kirjoittamia tekstejä porukalla viilaten tulee hyvää raaka-ainetta kirjaa kansiin saattavalle joukolle”, hän rohkaisee.

Historian laahus selittää paljon

Paukarlahden kirjoitettu historia alkaa 1500-luvulta, mutta tieto on pieninä palasina eri lähteissä. Enimmillään kylässä asui väkeä 1900-luvun alussa, yli 700 ihmistä. Raju elinkeinoelämän rakennemuutos koettiin 1970-luvulla.

”Viimeistään EU:n myötä usko perinteisiin maatalouteen elinkeinona hiipui. Kylän nykyiset asukkaat arvostavat maaseutumaisen ympäristön etuja ja uskovat tulevaisuuteen Paukarlahdessa”, Kari Raninen kertoo.

Ohjausryhmän vetäjän mukaan tavoitteena on koota ja tallentaa Paukarlahden kulttuurihistoriaa ja ympäristön perimätietoa entisten, nykyisten ja tulevien kyläläisten käyttöön.

Kyläkirjassa eletään tiiviimmin 1900-lukua, mutta myös varhaisempia vaiheita sivutaan. Tietoa kerätään historiankirjoista, sanomalehdistä, valokuvista, äänitteistä, kirjeistä, päiväkirjoista, arkistoiduista dokumenteista ja haastattelemalla. Hankkeen aikana ovat käytössä digitointivälineet, sosiaalinen media sekä uudet tallennus- ja arkistointimenetelmät.

”Kylähistoria auttaa ymmärtämään, miksi asiat tapahtuivat, niin kuin ne tapahtuivat. Kyläkirja voi osaltaan kannustaa ja motivoida lukijoita paikalliskulttuuriin ja kulttuuriympäristöön tutustumiseen sekä niiden vaalimiseen”, Kari pohtii.

Kullakin kirjoittajalla on omat vastuualueensa, ja lisäksi tietoa, anekdootteja ja tarinoita kootaan porukalla. Kyläkirjasta halutaan elämänmakuinen teos, joka tarjoaa tietoa mutta herättää myös tunteita ja aistimuksia.

”Itse olen kirjoitellut kansakoulun historiaa vuodesta 1894 toiminnan loppumiseen. Koulu on ollut tärkeä paikka kylän lapsille elämän eväiden kartuttamisessa. Se on koettu tärkeäksi myös kyläläisten kokoontumis- ja juhlien pitopaikkana”, Kari kertoo.

Kari puurtaa myös osuusmeijerin, osuuskassan, kauppaliikkeiden, työväentalon ja suojeluskunnan historian parissa. Koulusta hän nostaa esille pitkäaikaisimman opettajan Herman Jurvasen, joka osallistui myös ensimmäisen osuuskassan ja kylän osuusmeijerin kehittämiseen.

”Hermannista kirjoitan oman tarinansa”, Kari lupaa.

Karjalaisten tulo oli iso muutos

Aune Lehtoranta on koonnut valtavan määrän tietoa siitä, kuinka karjalan siirtolaiset asutettiin kylälle, ja kuinka valtavan työmäärän he joutuivat tekemään rakentaessaan ja raivatessaan itselleen uuden kodin ja elämän.

”Kirjaan on vielä saatavissa ihan muistitietoakin, mutta ei ole kauan”, hän sanoo.

Teema liippaa läheltä kirjoittajaa, sillä Aunen puoliso Pekka Lehtoranta on siirtolaisperheen poika.

”Ei minulla ollut minkäänlaista käsitystä karjalaisuudesta eikä siirtolaisista ennen kun Pekan tapasin. Ei myöskään ortodoksisuudesta.”

Karjalaisten tulo on ollut kylälle merkityksellinen asia.

”Kun kolmisenkymmentä perhettä ja satakunta uutta ihmistä pölähtää kylälle ja alkaa rakentamaan talojaan ja omaa elämäänsä uusissa puitteissa, onhan se iso juttu. Olisi tänäkin päivänä.”

Maan luovuttaminen siirtolaisille ei ollut kaikille paukarlahtelaisille tilallisille ihan yksinkertainen asia. Siitäkin kyläkirjassa kerrotaan.

”Näinhän se olisi tänäkin päivänä. Kukapa se omistaan haluaisi luopua. Mutta eihän maita tarvinnut ilmaiseksi luovuttaa. Valtio korvasi menetetyistä maista ja siirtolaiset joutuivat ne aikanaan maksamaan valtiolle takaisin.”

Ryhmään tullessaan Aunella oli aikomus kirjoittaa pelkästään karjalaisista.

”Homma lähti lapasesta. Paljon on tullut muutakin kirjoitettua ja myytyä jo yksi kirjakin. Ennakkomaksua tosin en uskaltanut ottaa.”

Pirjo Hiisijärvi keskittyy kyläkirjassa nuorisoseuran toimintaan, ja on sitä varten plarannut kasapäin toimintakertomuksia ja kokouspöytäkirjoja. Työtä on auttanut, kun joku tökkii eteenpäin.

”Tarvitsen ohjaajan ja ryhmän tukea ja uskonvahvistusta. Vaikka ei olekaan vielä tuonut mitään tekstiä julki, tunnen jo saaneeni palautetta”, hän sanoo.

Ihminen elää kunnes unohdetaan

Anneli Sikanen kertoo alun arastelun jälkeen antautuneensa kyläkirjalle täydestä sydämestä. Konttisten sukukuntaan kuuluva Anneli vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Paukarlahdessa, mutta sittemmin seurannut kylän elämää Kuopion suunnasta.

Työryhmän matkassa Anneli on uponnut talojen ja sukujen historiaan, kolunnut historian- ja kirkonkirjoja sekä haastatellut entisiä ja nykyisiä kyläläisiä

”Ensiarvoisen suurena apuna työssäni on ollut Jouko ja Heikki Vihosen tekemät tutkielmat kylän asukkaista. Ne perustuvat Leppävirran seurakunnan kirkonkirjoihin, manttaaliluetteloihin sekä maakunta- ja kansallisarkiston tietoihin. Joukon ohjeistamana olen tutkinut henki-, kaste-, rippi- ja lastenkirjoja itsekin.”

Sanonnan mukaan ihminen elää niin kauan kuin hänet muistetaan. Annelista on ollut tavattoman mielenkiintoista ”herätellä henkiin” vuosisatoja sitten kylässä eläneitä ihmisiä ja sukuja ja rakentaa polkuja sukupolvi sukupolvelta tähän päivään.

”Samalla olen juurtunut lujemmin ja lujemmin tähän kylään. Kylä elää, ja uskon sen elävän yhä paremmin tänne muuttaneiden uusien asukkaiden myötä.”

Yllätyksellisin henkilö on ollut Pykärin rannalla turvetuvassa vaatimattomasti elellyt erakko Jaakko Kauhanen. Pappisukuun kuulunut mies oli säästänyt merkittävän rahasumman matkatakseen Israeliin. Kun hän pyysi sukulaisia matkakaverikseen, kukaan ei lähtenyt vaikka Jaakko olisi voinut kustantaa kaiken.

Usko, toivo, rakkaus – ja kokkaus

Kyläkirjan voi kokea myös keittiössä. Irma Planman ja Anneli Sikanen ovat koonneet paukarlahtelaisille rakkaita ruokareseptejä senioripiirissä. Aune Lehtorannan kotikeittiön tattikeittoa päästiin talvella opintopiirissä jo maistamaankin. Nam!

Irma Planmanin mukaan kirjahanketta kuvaavat sanat usko, toivo ja rakkaus.

”Uskomme, että kirja valmistuu ja että se kiinnostaa lukijoita. Toivomme, että kirja tuo näkyväksi paukarlahtelaiset ihmiset ja heidän elämänsä arjessa ja työssä. Ja että on rakkaus tähän kylään ja sen karuun historiaan, jota meistä jokainen muovaa tuleville sukupolville kevyemmäksi kulkea.”

Paukarlahden kyläyhdistys on hankkeen virallisen toimija, joka vastaa rahaliikenteestä ja toimii linkkinä kyläläisiin. Myös tiedottaminen hoituu osittain yhdistyksen välineillä.

”Hankerahoitusta on haettu useammastakin kohteesta ja tullaan edelleen hakemaan. Ainoastaan  yhdestä lähteestä on onnistuttu saamaan hieman rahaa. Tällä hetkellä puuttuu vajaat 10 000 euroa kirjan toimittamiseen”, Kari Raninen kertoo.

Ohjaajan vinkkelistä:

Kirja syntyy yhdessä tekemällä

Joka tapaamisen jälkeen olen ajellut kotiin iloisin mielin. Taas ryhmä jaksoi puurtaa, innostua, tuli uusia ideoita, jostain tohdittiin luopuakin.

Lukuvuoden aikana olemme tarkentaneet kyläkirjan sisältöä, miettineet miten kirjaa markkinoidaan, koonneet ja hioneet osallistujien tekstejä, käyneet läpi erilaisia tekstityökaluja ja tutkineet, millaisia kyläkirjoja muut ovat tehneet.

Timo Konttinen on skannannut ahkerasti valokuvia. Taittajana häntä odottanee valinnan vaikeus, mutta parempihan se on, kuin kuvien nuukuus.

Vuosia kestävässä kirjaprojektissa on tärkeää, että tekemiselle määritellään aika ja paikka ja että työlle asetetaan välietappeja. On hyväksyttävä sekin, että välillä homma tökkii. Ja koska aineistoa on paljon, on pakko rajata, mitä otetaan kirjaan ja mitä tallennetaan paikallisarkistoon.

Tavoitteena on tehdä kyläkirja, joka on kylälle uskollinen mutta samalla rehellinen. On tarkkaa historiaa, on tarinallisempaa juonta. Kirjan ohella tehdään arvokasta arkistointityötä.

Aineiston kokoamista ja aukikirjoittamista jatketaan Sisä-Savon kansalaisopiston opintopiirissä ensi syksynä. Ilmoittautuminen alkaa elokuun puolivälissä, ja tapaamisia (lauantaisin klo 9-13) on syksyllä kolme ja keväällä kolme.

Kokoontumisten välissä on itsenäistä työskentelyä ja vapaamuotoista yhteydenpitoa. Ohjausryhmän jäsenet ottavat tietoa ja tarinoita vastaan myös suoraan. Tule mukaan!

Irene Pakkanen

valtatie 5:n helmi